Kun Isä suo

Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. (Ps.23:1)

Tekisi mieli laittaa tämän tutun lauseen eteen pieni sana; kun. Silloin teksti kuulostaisi kokemukseen perustuvalta toteamukselta, toisaalta se myös aikaan saisi mielessä syytöksiä; koska minulta puuttuu se ja se tärkeä asia, eikö Herra olekaan minun paimeneni. Mutta se pikku sana puuttuu, eikä siinä ole edessä myöskään sanaa; koska. Tämä lause on luja eikä perustu minun tunteisiini eikä tietooni vaan totuuteen, että Jeesus Kristus on Herra ja hän on meidät lunastanut omakseen. Emme tarvitse mitään muuta, Hän on kaikki mitä tarvitsemme, saamme Häneltä kaiken.

 

 

Sä tarkoin tunnet

Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. (Ef.1:7)

Tunnen itsessäni vielä joka päivä syntiä itsessäni ja omatunto tuomitsee minut. Näen pahuutta ympärilläni tiedän, että olen joko suoraan tai välillisesti syyllinen siihen. En näe, että minussa olisi mitään ominaisuutta tai edes vähäistäkään halua muuttaa tätä vallitsevaa tilannetta. Siksi minun on joka päivä palattava, tai toisin sanoin; käännyttävä Kristuksen ristin juurelle, tuoda Hänelle nämä rikkomukset ja epäonnistumiset. Vaihdossa saan Häneltä anteeksiantamuksen, niin äärettömän armon, että se poistaa kaiken vihan. Hänen omanaan voin jatkaa tätä maallistakin elämääni turvautuen uskossa Hän huolenpitoonsa silloinkin kun itse näen asioitteni menevän pieleen.

 

 

Aurinko on nyt laskenut

Olen monesti tainnut kirjoitaa, ja se on varmaan tullut muutenkin ilmi, että näiden blogitekstien kirjoittaminen on minulle hyvin haasteellista. Koen, että mitä kauemmin tätä blogia kirjoitan sitä vähemmän minulla on mitään annettavaa. Mutta onnekseni, minun ei tarvitse keksiä itse mitään viisasta tai kiehtovaa tarinaa. Nykyaikana meillä on paljon sulavasanaisempia julistajia ja todella paljon kirjoitettua hengellistä tekstiä kirjoissa ja netissäkin. Kaikkein parasta on se, että me saamme ammentaa kaiken tarvitsemamme Raamatusta; etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa. (Luuk.12:31).

Näitä hengellisiä laulujakin on aivan valtava määrä, todella hyviä ja jopa sellaisia ikivihreitä joita osaavat sellaisetkin ihmiset jotka eivät muuten kirkossakäynnistä tai muusta uskonnollisuudesta välitäkään. Ylipäätään monet iskelmien sanomatkin sisältävät samoja ajatuksia.

Mutta tässä jälleen yksi kappale muiden jatkoksi, laulun sanat ovat vanhan 1938 vuoden virsikirjan virrestä 540, sävelkulkua kävin hieman muokkaamaan.

Aurinko nyt on laskenut ja päivä iltaan joutunut.

Myös päättyy päivän puuha, työ, maan verhoonsa jo kätkee yö.

Oi Isä, sulle kiitoksen tuon kautta Poikas Kristuksen,

kun tänään taasen suojelit, vaaroista minut varjelit.

Oi, vanhurskasta päällä maan ei löytyä voi milloinkaan.

Syntini sulle tunnustan, nimelles annan kunnian.

Mä rikoin paljon vastahas, anteeksi anna armostas.

Mun kuule huokaukseni ja ota korviis huutoni.

Yön kaiken taas suo enkelten mua läsnä olla varjellen,

niin etten joutuis yhteenkään vahinkoon, syntiin, häpeään.

Terveenä anna nousta mun, taas, Herra, uuteen aamuhun,

sua kiitän sitten riemuiten, kun olet mulle armoinen.

 

Oi Herra, turva heikkojen

Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. (1.Tim.2:1-2)

Huomaatko, että tässä jaotellaan neljä rukouksen muotoa. Meitä kehotetaan anomaan siksi, että silloin me osoitamme sekä olevamme avuttomia, että tietävämme keneltä avun saamme – Jumalalta. Rukoilu, se on kuin hengittämistä, meille elintärkeää. Esirukous taas on osoitus mitä suurimmasta lähimmäisen rakkaudesta, toki voimme antaa materiaalista ja ajallista apua lähimmäisellemme, jolla on puutetta. Ja kiitos, se on todella sitä mitä Isä meiltä toivoo, ei tekoja tai uhreja, parasta mitä me hänelle voimme antaa.

Sen suuren päivän

Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju. Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa. Ps. 16:8-9

Kuinka usein käykään niin, että jokin merkityksellinen asia menee huomaamattaan aikalailla ohi tajunnan virran. Jotkin pahat ja ikävät asiat saavatkin mennä, mutta sellaiset asiat, jotka varoittavat tai ohjaisivat toimimaan oikein olisi hyvin suotavaa tulla huomatuksi.

Aiemmin olen takertunut tämän Psalmin kohdalla ongelmaan miten jokin voi olla edessä ja samalla minun oikealla puolellani, kunnes sain ymmärtää, ettei kyse ole vasen – oikea, vaan oikea – väärä asetelmasta. Kun siis Herra on minun edessäni ja kun katselen, puhun, työskentelen tai teen mitä tahansa, niin Hän on minua vastapäätä. Hän on siis kuten ystävä, jonka kanssa puuhaamme kaikenlaisia asioita. Samalla Hän valvoo, etten tee mitään typerää ja antaa minulle voimia ja taitoa saada asiat hoidettua. Kyllä tuntuu paljon paremmalta, sieluni riemuitsee ja ruumiinikin on turvassa.