Miksi aina haluaisin

 

C.O.Rosenius on tämän runon kirjoittanut 1800-luvun ja Lauri Huovinen kääntänyt sen 1900-luvun puolessa välissä. Ei ole siis tämän ajan ilmiöstä kyse kun kaiken pitäisi tuntua kivalta ja menestyksekkäältä jopa meidän kristittyjen joukossa. Mistähän tuo ajatus ylipäätään kumpuaa, että kaikki pitäisi olla kokoajan paremmin kuin vain OK.

Vanhaa testamenttia lueskellessa olen törmännyt monesti siihen, että valittua kansaa kehotetaan jopa kesken taistelun tai muuten vaikeina aikoina järjestämään ilojuhlia. Varmasti sillä on ollut psykologinen vaikutus sekä vastustajiin, että omaan porukkaan.

Olisikohan meidänkin välillä järjestettävä kesken kaiken tämä tavallisen arjen karkeloita?

Paavalikin kirjoittaa Filippiläiskirjeen 4. luvun 4. jakeessa:

Iloitkaa aina Herrassa! Vielä minä sanon: iloitkaa!

Onhan meillä siihen syytäkin, meillä on Ilosanoma, jota voimme välittää niille, jotka sitä eivät ole vielä kokeneet tai edes kuulleet.

 

Oi Jeesus sun sanas

En tiedä mitään muuta kirjaa tai kirjakokoelmaa, jota lukiessa voi huomata kuinka samakin kohta voi avautua monesta eri näkövinkkelistä itselleenkin eri elämän vaiheissa saati kun sitä lukee toisten ihmisten kanssa ja kuuntelee tai lukee heidän näkemyksiään tekstistä. Siksi sitä kirjaa voi syystäkin kutsua eläväksi.

Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.

Hebr.4:12

Herra on sorretun linna, linna ahdingon aikoina.

Ps.9:9

Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet.

Ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.

Ef.6:16-17

Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat.

Sananl.30:5

 

 

Sä velkakirjan kuittasit

 

Syntivelka, pohdin hieman tätä sanaa.

Velkahan tarkoittaa suurin piirtein sitä jotain mitä meillä on käytössämme, mutta joka ei ole meidän omaamme ja olemme velvollisia palauttamalla se omistajalleen tai korvaamaan se muulla tavoin.

Synti on mm. luottamuksen tai lupauksen rikkomista tai pahimmassa tapauksessa toisen kieltämistä kokonaan.

Aika isoja asioita molemmat ja kun ne yhdistää yhdeksi sanaksi niin on siinä kuule kestämistä.

Kyllä me suurin piirtein tiedämme, mitä olemme toisillemme velkaa ja saattaa muistua mieleen muutamia juttuja joilla olemme tehneet pahaa toisille kaltaisillemme. Mutta mitä velkaa me olemme Jumalalle? Sitä sietää kyllä hieman pohtia, itse kukin.

Joka tapauksessa se mitä olemme mitä suurimmassa määrin velkaa ja mitä kaikkea olemmekaan jättäneet tekemättä häntä kohtaan, jolta kaiken olemme saaneet, ne on kuitattu. Velka on maksettu. Sen saat uskoa omalle kohdallesikin.

Voit lukea alkuperäisen velkakirjan alkaen vaikka Vanhasta Testamentista ja se kohta, josta löytyy tieto velan maksusta, on luettavissa Johanneksen evankeliumin luvusta 19 jakeesta 30

Se on täytetty!

 

Oi katso Herran armoa

Haluaisi kirjoittaa jälleen jotain millä voisin rohkaista sinua tarttumaan Raamattuun ja oppimaan siten itsestäsi, elämästä ja tietenkin Jumalasta. Mutta mitään "näsevää" ei meinaa löytyä oman mieleni syövereistä. Ja hyvä niin. Olisi hyvin ahdistavaa, jos minulla olisi hallussani viisauden sanat. Kuinka vastuuton olisin, jos en sitä viisautta olisi jakamassa auliisti sitä kaipaaville. Ja toisaalta mistä minä tietäisin milloin mikäkin asia on sinun tilanteessa ahdistavinta ja mihin kaipaat lohdutusta. Onneksi meillä kenelläkään ei ole täyttä vastuuta tästä asiasta vaan voimme luottaa siihen että Jeesus on täyttänyt tämän tehtävä täydellisesti ja hän on jättänyt meille Pyhän Hengen puolustamaan ja ohjaamaan meitä toimissamme.

Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

Joh.14:28

 

 

Oi sielu minne pakenet

Tänään on Kristuksen kirkastumisen sunnuntai. Päivän evankeliumi on Luukaan 9. luvussa jakeissa 28-36.

Voit lukea sen vaikka täältä:

https://www.luterilainen.net/kirkkovuosi/kirkastussunnuntai-vsk3/

Tärkein asia tässä tekstissä on se kuinka Isä Jumala halusi henkilökohtaisesti sanoa meille:

"Tämä on minun Poikani, se valittu; kuulkaa häntä"  (Luuk.9:35)

Nostan kuitenkin tähän tämän Pietarin lauseen:

"Mestari, meidän on tässä hyvä olla; tehkäämme kolme majaa, sinulle yksi ja Moosekselle yksi ja Elialle yksi" (Luuk.9:33)

Pietaria sattoi jälkeenpäin hieman nolottaa nuo sanat, koska tämän jälkeen mainitaan, ettei hän tiennyt mitä sanoi. Minusta kuitenkin vaikuttaa siltä, että ensinnäkin kohtaaminen kahden menneisyydessä eläneen henkilön kanssa oli järisyttävää sinänsä, mutta että he olivat vieläpä eläviä ja Pietari kumppaneineen tiesivät heti keistä oli kyse vaikkeivat varmaankaan päässeet kättelemään ja esittäytymään. Tunteet tulivat myös pintaan: oli huippu hyvä olla toisten kanssa. Vähämmästäkin on rakennettu temppeleitä ym. monumentteja joten ei ihme, että jälkeenpäin majojen rakentaminen vaikutti hieman liiankin lievältä ilmaisulta.

Tämän kaltaisilla kokemuksilla, jotka ovat niin uskomattomia tai niin henkilökohtaisia, ettei sanat riitä niitä kuvaamaan kuin todella kömpelöllä tavalla, on kuitenkin sellainen vaikutus, että tosi vaikeina aikoina näistä muistoista voi olla apua jaksamaan eteenpäin.

Jeesuksen seurassa voi tapahtua näinkin huikeita asioita. Siksi kehoitan laulun sanoin:

  

Suot Herra kaiken

Kenties sinäkin olet miettinyt miksi Jeesus meille opettamassaan rukouksessa kehoittaa meitä pyytämään:

anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme (Matt.6:11)

välittömästi Isä Jumalan kaikkivaltiuden ylistyksen jälkeen ja ennen syntien anteeksipyytämistä ja kiusausten välttämis -pyyntöäkin. Ja se on kummallista siinäkin mielessä, että juuri ennen tätä rukousta hän sanoo:

Teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan. (Matt.6:8)

Ja jäljempänä: 

Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? (Matt.6:26)

Kuinka epätoivonen olenkaan ollut niinä lukemattomina palkkapäivinä, jolloin ei lupsakka sanonta "tili tuli, tili meni" ole tuntunut yhtään hyvältä.

Kyllä Jeesus tietää, että nämä maalliset murheet meitä täällä maanpäällä murehduttaa vaikka hän kuinka vakuuttaa, että olemme hyvässä hoidossa. Siksi hän on opettanut meitä pyytämään tätäkin asiaa Isältä. Ja jokapäiväinen leipä voi sisältää myös kaikki muutkin tarpeemme.

Toisaalta hän myös jakeessa 24 kertoo meille, että emme voi palvoa yhtäaikaa mammona ja Jumalaa. Tässä rukouksessa on siis myös sisäänrakennettu meidän iskulauseemme:

Me saamme kaiken, jopa jokapäiväisen leivän ja sen rahan, jolla sen saamme hankittua, Jumalalta, joka on Kaikkivaltias ja joka antaa myös syntimme anteeksi.

 

Jo toivossa saan nousta

Muutama sana toivosta.

Viime aikoina täällä pohjoisella pallonpuoliskolla on ollut toivottoman kuumaa ja kun tämä on jatkumoa pitkään meitä kaikkia rajoittanutta pandemiaa, niin ei ole ihme, jos jotkut meistä vaipuvat suorastaan epätoivoon. 

Tutkailin hieman Raamattua (33/38) ja huomasin, että sanaa epätoivo esiintyy vain kerran (Luuk.21:25) ja sanaa toivoton ei löydy koko Raamatusta kertaakaan. Onko nyt sitten kyse jostain uudenajan ilmiöstä? Tuskinpa. Kyllä Jobin kirja ja Psalmitkin sisältävät sangen vahvaa ilmaisua epätoivosta ja toivottomuuden tunteesta, mutta liekö niin, että kuten omasta elämästämmekin tiedämme, emme halua mielellämme puhua ikävistä asioista, vaikka niitä olisi kuinka paljon.

Sen sijaan Paavali käyttää sanaa toivo rohkeasti selittäen samalla mistä on kyse. 

Meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. (Room.5:2)

Toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta. (Room.5:5)

Toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? (Room.8:24)

Kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo. (Room.15:4)

Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat. (2.Kor.3:12)

Kristus teissä, kirkkauden toivo. (Kol.1:27)

Olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo. (1.Tess.5:8)

Toivo on sisäänkirjoitettuna kauttaaltaan koko Raamatussa ja se on yksi Kolmiyhteisen Jumalan meille lahjoittamista ominaisuuksista.

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus. (1.Kor.13:13)

 

Jos syntejä sä muistelet

Omien syntien tunnistaminen ja niiden tunnustaminen on aika kimurantti asia ainakin minulle. Helposti löydän niitä toisista ihmisistä. Varmaan siksi Jeesus kohdisti sanansa juuri minun kaltaisille ihmisille puhumalla hirrestä omassa silmässäni kun kiinnitän huomion roskaan toisen silmässä. (Matt.7:5)

Pidän sitäkin Pyhän Hengen toimintana, että joskus saan nähdä omat virheeni ja syylisyyteni ja silloin minun tulisi toimia kuten Jeesus kehoittaa: 

Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi. (Matt.5:23-24)

Joskus tämä raamatun kohta on vaivannut minua niin, etten ole rohjennut mennä ehtoolliselle koska siinä puhutaan alttarille menemisestä ja veljestä, jota vastaan minulla on aina jotain.

Mutta ei tässä ole ehtoolliselle menosta kyse. Ehtoollinen, jos mikä, on paikka, jossa saan kokea ja vastaanottaa sen kaiken mitä Jeesus haluaa minun vastaanottavan; osallistumiseni hänen ruumiiseensa, siihen yhteyteen, josta hän puhuu kun hän sanoo olevansa viinipuu ja me hänen oksansa. (Joh. 15:5)

Ja mitä tulee lahjan viemisestä alttarille, eihän tällaisella maan matosella ole kuin syntisäkki selässä pullollaan niitä ajatuksia ja tekoja joilla olen rikkonut veljiäni ja siskojani vastaan. Sen säkin voin jättää ristin juurelle ja pyytää että reppuni täytettäisiin armolla ja anteeksiannolla, joita voisin sitten jaella vastaantulijoille.

 

 

On Jeesus-nimi lohdutus

Olen ollut koko ikäni sellainen kirkossakävijä. Lapsena kävin luonnollisesti vanhempieni mukana, ehkäpä useammin kuin muut ikätoverini, koska vanhempani olivat molemmat seurakunnan työntekijöitä. Mutta jo jonkin aikaa ennen rippikoulua aloin käymään siellä itsekseni. Minulla oli vakiopaikka urkuparvella.  

Muistan kuinka tunsin suurta tuskaa kun jouduin tekemään suuren päätöksen ensimmäisen "oikean" työpaikkani takia. Miten suhtaudun kirkossa käymiseen, kun lehdet joita jaoin, piti jakaa myös sunnuntai aamuna.

Tässä olemme nyt joutuneet koko kansa ja kansakunnat tilanteeseen, ettemme olekaan päässeet normaalisti käymään kirkossa. Toki jumalanpalveluksia on voinut seurata eri kanavista ja täytyy "nostaa hattua" kaikille niille, jotka joko viran tai vapaaehtoisuuden pohjalta ovat jaksaneet meille jakaa Sanaa.

Olen kuitenkin pohtinut mitä minä eniten kaipaan kirkonmenoista. Monet ovat tärkeitä ja jopa välttämättömiäkin, yhdessä olo, laulut, esirukoukset ja tietenkin Pyhä Ehtoollinen, mutta nostan kuitenkin "ykköseksi" yhteisen synnin tunnustuksen.

 Jotkut tahot ovat ehdottaneet, että sen voisi jättää pois kokonaan ja jokainen voisi hiljaa mielessään "tunnustella" syntejään, mutta minä ole ehdottomasti eri mieltä. Kyllä sitä tulee päivittäin tunnettua oman virheellisyytensä ja kelpaamattomuuden, mutta se mikä tekee tuosta yhteisestä synnin tunnustuksesta niin tärkeän ei ole se oma tunnustus vaan se mitä siitä seuraa. Synninpäästö.

Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. 

1.Joh. 1:9