Muutama sana toivosta.
Viime aikoina täällä pohjoisella pallonpuoliskolla on ollut toivottoman kuumaa ja kun tämä on jatkumoa pitkään meitä kaikkia rajoittanutta pandemiaa, niin ei ole ihme, jos jotkut meistä vaipuvat suorastaan epätoivoon.
Tutkailin hieman Raamattua (33/38) ja huomasin, että sanaa epätoivo esiintyy vain kerran (Luuk.21:25) ja sanaa toivoton ei löydy koko Raamatusta kertaakaan. Onko nyt sitten kyse jostain uudenajan ilmiöstä? Tuskinpa. Kyllä Jobin kirja ja Psalmitkin sisältävät sangen vahvaa ilmaisua epätoivosta ja toivottomuuden tunteesta, mutta liekö niin, että kuten omasta elämästämmekin tiedämme, emme halua mielellämme puhua ikävistä asioista, vaikka niitä olisi kuinka paljon.
Sen sijaan Paavali käyttää sanaa toivo rohkeasti selittäen samalla mistä on kyse.
Meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. (Room.5:2)
Toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta. (Room.5:5)
Toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? (Room.8:24)
Kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo. (Room.15:4)
Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat. (2.Kor.3:12)
Kristus teissä, kirkkauden toivo. (Kol.1:27)
Olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo. (1.Tess.5:8)
Toivo on sisäänkirjoitettuna kauttaaltaan koko Raamatussa ja se on yksi Kolmiyhteisen Jumalan meille lahjoittamista ominaisuuksista.
Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus. (1.Kor.13:13)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti