Lunnain osti

Moni on tehnyt tuttavuutta luopumisen kanssa, yksi yhdestä toinen toisesta syystä. Pietari oli kuullut Jeesuksen keskustelun erään rikkaan miehen kanssa, jolloin Jeesus oli todennut, että rikkaan on vaikea päästä taivaaseen. Niinpä hän kysyi, että mitenkäs on heidän laitansa, jotka ovat jättäneet edellisen elämän taakseen ja lähteneet seuraamaan Jeesusta. Jeesus siihen vastasi:

Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän. Matt. 19:29

Tämä Herramme lupaus on varmasti lohduttanut monia evankeliumin työhön ryhtyneitä, kuin myös vainojen kohteeksi joutuneita, jotka ovat joutuneet pakenemaan ja luopumaan kaikesta.

Mutta mitä mahtaa Jeesus kertoa näillä sanoillaan minulle?

Nuo asiat, jotka hän mainitsee ovat Jumalan minulle antamia, joten ei niissä sinänsä pitäisi olla mitään väärää tai pahaa, joista sen tähden pitäisi luopua. Noilla asioilla on kyllä myös yhteistä se, että ne tuovat jonkilaista perusturvallisuuden tunnetta (ehkä väärääkin), mutta myös huolta niiden menetyksestä ja ne vaativat myös aika ja vaivaa, että niiden ”arvo” säilyisi ja jopa enentyisi. Väkisinkin ne siis vaativat ajallista huomiotani.

Luulenpa, että Jeesus tällä haluaa muistuttaa, että kun pysyn Hänen seurassaan ja katseeni on kohdistunut hänen ristintyöhönsä, niin hän kyllä pitää minusta huolen kuten taivaan linnuista, kedon kukista ja eksyneistä lampaistaan. Joten jos joudun tilanteeseen, että joudun jostain luopumaan, jotta hänen nimensä kirkastettaisiin, ei minun tarvitse olla huolissani menetyksestäni. Saattaa käydä niinkin, etten edes huomaa menettäneenikään mitään, koska hänen seurassaan saan monin verroin enemmän.

 

 

Pois maailma jää

Minua on aina hieman kummastuttanut sellainen väite, että uskonto olisi tieteen vastustaja ja että tiede jollain tavalla olisi uskonnon korvaaja. Saattaa olla, että tämä nykyaikainen mustavalkoinen ajattelutapa, jota ainakin tuolta mediasta saa lukea, lietsoo ääriajattelijoissa kiihkeitä tuntemuksia ja tarmoa puolustella omaa pesäänsä. Näin kirjoitus- ja lukutaitoisena sekä tiedonhaluisena nykyaikaisen ihmisenä en haluaisi leimautua kummankaan leirin puolustajaksi tai vastustajaksi. Sen tiedän, että tieteentekijöiden paras työkalu on itsekriittisyys ja sen tiedostaminen, ettei lopullista vastausta ole vielä löytynyt, vaan aina päästään asioissa syvemmälle tai pidemmälle alalla kuin alalla. Uskonnossa, ja nyt tarkoitan tätä luterilaista kristillisyyttä, on vahvasti ilmaistu meidän pyhässä Raamatussamme, että tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. (1.Kor.13:9)

Siis kaikki meidän pyrkimyksemme ja harjoituksemme elää kunnollista uskovaisen elämää on vajavaista.

Minusta on sangen vaikeaa muodostaa minkäänlaisia lauseita siitä mitä usko minulle merkitsee saati, että rupeaisin tarkoin määrittelemään toisille miten sitä uskoa pitäisi elää. Siksi lainaankin mielelläni Raamattua, koska siellä on monet asiat sanoitettu jopa helppotajuisesti.

 

 

Valvo rukoile

Tuli hyvin outo olo, kun kuuntelin tämän päivän ev.lut kirkon radiojumalanpalvelusta. Saarnavuorossa ollut pappi julisti, että usko ei synny kuulemisesta ja jatkoi, että se syntyy rukouksesta, jonkinlaisesta yhteydestä rukoilijan ja rukouksen kohteen välille. Olisi pitänyt nauhottaa ja kelata sitten taaksepäin kuunnellakseni sanoiko hän todella niin, vai kuulinko väärin. En löydä sille perusteita Raamatusta. Ehkä se liittyy ko. seurakunnan hiljaisuuden joogaan ja sen opetuksiin.

Paavali ilmaiseen asian kyllä hyvin selkeästi:

Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17)

Jokaisessa uskonnossa on rukouksella merkitystä, mutta tärkeintä ei ole rukous itse, vaan kenen puoleen käännymme, eli kenelle rukouksemme esitämme, ja miten.

On raskasta olla Kristukseen uskovana työssä tai seurakuntalaisena sellaisessa yhteisössä, jossa paimenviran haltijat eivät pitäydy Jumalan sanassa.

Pitää kuitenkin jatkaa Jumalanpalvelusten kuuntelemista, mutta muistaa myös:

Mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on. (1.Tess.5:21)

 

 

Kuin muinoin Faarao

Lähimmäisenrakkaus, kristityn salainen ase?

Siitä on varmaan tehty jos jonkinlaisia tulkintoja, mutta sekaan mahtuu varmaan yksi lisää. Sitä on käytetty usein sellaisissa asianyhteyksissä, joissa odotetaan tai pikemminkin velvoitetaan kristittyjen erityisesti olevan esimerkillisiä toisen ihmisen huomioon ottamisessa ja pyyteettömässä auttamisessa. Viimeiseen 20 -30 vuoteen sitä ei juuri ole käytetty, kunnes nyt yllättäen sellaista pitäis ruveta käyttämään, kun muuten ei saada yhteiskuntaa järjestykseen.

Suomen kielisestä Raamatusta tuota sanaa ei löydy, mutta lähimmäisen rakastaminen mainitaan mm. silloin kun eräs lainoppinut kiusasi Jeesusta kysyessään mitä hänen pitäisi tehdä päästäkseen taivaaseen. Jeesus teki tapansa mukaan vastakysymyksen ja tiedusteli ”viisaammaaltaan” mitä kirjoitukset sanovat. Ja vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä:

"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". (Luuk.10:27)

Me tunnemme tuon kohdan Rakkauden kaksoiskäskynä.

Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" (Gal.5:14)

Olenko menettänyt taivaspaikan kun en millään kykene tähän? Jeesus osoitti meille laventamalla ja supistamalla, ei kumoamalla, näitä käskyjä ja lakeja, niin ettei kenelläkään ole muuta mahdollisuutta niiden edessä kuin todeta, että en kykene (enkä taida edes haluta) toteuttaa yhtäkään käskyä, saati kaikkia yhdessä kuten tässä kaksoiskäskyssä.

Taivaspaikka saavutetaan vain uskomalla Jeesuksen sovitustyö. Hän on täyttänyt lain.

Me ihmiset pystymme kyllä käyttämään järkeämme ja taitojamme ja varallisuutta, jonka olemme yksi Jumalalta saaneet, toinen toisen huomioimiseen ja auttamiseen. Mutta, jotta siitä tulisi muutakin kuin villasukka tai kolehtihaavi täyteen, niin me tarvitsemme rakkautta. Ja koska Jumala on Rakkaus ja tie Jumalan tykö käy Jeesuksen kautta tarvitsemme Pyhää Henkeä työkaveriksemme. Silloin työmme kantaa hedelmää ja sitä voidaan arvioida sanalla ”lähimmäisenrakkaus”.

 

 

On kaikki valmista

Vaikka ihminen on neuvokas löytämään helpomiakin tapoja toimia ja saavuttaa päämääränsä, niin työn tai työtä vailla olemisen raskauten hän ei ole oikein onnistunut löytämään hyvää ratkaisua. Josko toisissa tehtävissä on kyetty vähentämään fyysistä rasitusta ja toisissa taasen henkistä kuormittavuutta, niin jostain syystä tilalle on tullut jokin muu vaiva, joka saattaa viedä ihmisen jopa hankalempaan tilanteeseen. Vieläkään ei voida ymmärtää sitä oikein hyvin, että työ joka ei ole ns. ruumiillista työtä, voi ihminen hankkia itselleen hyvinkin kivuliaita vaivoja. Tai työ, joka on vapaata muiden määräyksistä, itsenäistä voi yksinäisyytensä takia olla henkisesti hyvin uuvuttavaa. Onhan meillä täällä Suomessa aika hyvä työterveyshuolto, mutta jokainen tietää, ettei sitä loputtomasti voi sairaslomaakaan hakea. Puhumattakaan niistä sadoista tuhansista vai puhuisimmeko ennemminkin miljoonista, jotka joutuvat elämään kokoajan työttömyyden, sen uhan tai pätkätöiden viidakossa. Heillä ei ole edes vertaistukea, kun kaikki on syyllistetty niin yhteiskunnan kuin sosiallisen median toimista; että oma vika, kun et tehnyt niin tai näin.

Siksi on mielettömän ihanaa kuulla Jeesuksen, Jumalan Pojan sanat: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.” (Matt.11:28) Onko tässä maailmassa ketään, joka voisi luvata jotain vielä parempaa?

 

 

Niin ennen kuin

Luin vastikään Lutherin 95 teesiä. Tuolloin vielä vaatimaton munkki, joka oli tuskaillut oman uskonsa ja ympäröivän kirkon vääriä perusteita oli tuon ajan tavan mukaan laittanut väitöksensä naulaten kirkon oveen. Ei tiennyt tuolloin Martti mitä siitä seurasi; julkisuus, joutuminen lööppien riepoiteltavaksi ja omasta kirkosta erottaminen.

Kuulin jossain luennolla, että kirkolla on historiansa aikan ollut n. 500 vuoden välein suuria mullistuksia. Onko nyt sen aika?

Kävinpä netissä lukaisemassa kuinka me ev.lut. kirkkoon kuuluvat olemme muka vähemmistö täällä Helsingissä. Sekin oli taas otsikko, jolla vääristellään totuutta. Emme ole kirkkona vähemmistö, olemme edelleen isoin kirkkokunta. Eikä kristittyjen määrä ole vähentynyt. Kaikki eivät enää vain kuulu tähän samaan porukkaan, mutta saattavat olla hyvinkin hartaita uskossaan, jonka lahjaksi ovat saaneet.