Omien syntien tunnistaminen ja niiden tunnustaminen on aika kimurantti asia ainakin minulle. Helposti löydän niitä toisista ihmisistä. Varmaan siksi Jeesus kohdisti sanansa juuri minun kaltaisille ihmisille puhumalla hirrestä omassa silmässäni kun kiinnitän huomion roskaan toisen silmässä. (Matt.7:5)
Pidän sitäkin Pyhän Hengen toimintana, että joskus saan nähdä omat virheeni ja syylisyyteni ja silloin minun tulisi toimia kuten Jeesus kehoittaa:
Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi. (Matt.5:23-24)
Joskus tämä raamatun kohta on vaivannut minua niin, etten ole rohjennut mennä ehtoolliselle koska siinä puhutaan alttarille menemisestä ja veljestä, jota vastaan minulla on aina jotain.
Mutta ei tässä ole ehtoolliselle menosta kyse. Ehtoollinen, jos mikä, on paikka, jossa saan kokea ja vastaanottaa sen kaiken mitä Jeesus haluaa minun vastaanottavan; osallistumiseni hänen ruumiiseensa, siihen yhteyteen, josta hän puhuu kun hän sanoo olevansa viinipuu ja me hänen oksansa. (Joh. 15:5)
Ja mitä tulee lahjan viemisestä alttarille, eihän tällaisella maan matosella ole kuin syntisäkki selässä pullollaan niitä ajatuksia ja tekoja joilla olen rikkonut veljiäni ja siskojani vastaan. Sen säkin voin jättää ristin juurelle ja pyytää että reppuni täytettäisiin armolla ja anteeksiannolla, joita voisin sitten jaella vastaantulijoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti