Tänään on rukouksen päivä, myös rukousvastauksen päivä, koska pitkästä aikaa pääsin laulamaan ja osallistumaan messuun ihan kirkon penkkiin paikan päällä.
Vaikka en seurakunnasta, johon kuulun, tunne ketään, eikä kukaan tunne minua, niin oli oikein mukava olla yhdessä kiittämässä ja rukoilemassa meidän Taivaallista Isäämme. Kiitos Jeesus Paimenemme, että meidät kutsuit koolle. Kiitos Pyhä Henki, että ne sanat, jotka sain kuulla alttarilta ja saarnastuolista virvoittivat jälleen mieltäni ja antoi voimia jatkaa tätä yksinäistä, mutta toivattavasti Sinun viitoittamaasi tietäni (ja blogin pitoa).
Tunnustan, että välillä esirukoukset ovat tuntuneet minusta hieman etäisiltä tai liian juhlallisilta, mutta nykyään kun meille on tarjottu mahdollisuus pyytää esirukousta omien vaikeiden asioiden puolesta, ovat rukoukset saaneet huomattavaa syvyyttä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Minussa, kenties muissakin, on herännyt ajatuksia, miten voisin tuota nimettömäksi jäänyttä avunpyytäjää auttaa muullakin tavalla. Tarkoitan siis, että Jumalalle osoitettu rukous lähtee heti toteutumaan, josko ei heti konkreettisesti, mutta ainakin itse olen huomannut, että sydämeni ja ymmärrykseni toisen hätää kohtaan on avartunut. Ja saatan tietämättäni tehdä asioita, jotka edistävät tuon ongelman ratkaisemiseksi.
Tässä kappaleessa Oi, Isä iankaikkinen, olen julkaissut jo aiemmin blogissani vuosi sitten. Pyrkimykseni on ollut, etten samoja kappaleita esittäisi uudelleen, mutta kirjanpidostani puuttui merkintä tämä kappaleen käyttämisestä, joten tässä on ”työtapaturman” johdosta kappale jonkin verran uudistettuna, eli kaksi yhden hinnalla :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti