Sivut

13 marraskuuta 2021

Tälle kalliolle

Aina on ollut tapana antaa kavereille lempinimiä sen mukaan mikä on se niiden ”juttu”. Myös Simon, Joonaan poika sai uuden kutsumanimen; Pietari. Nimi tarkoittaa kalliota. Kallion me miellämme vankaksi ja pysyväksi, koska sitä ne ovat olemukseltaan, mutta toisinaan käy niinkin, että kalliotkin saattavat järkkyä. Oliko Simon jotenkin nimensä veroinen; luja ja vankkumaton kaveri, mielestäni ei, päinvastoin. Kuitenkin Jeesus sanoi hänelle: ”Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.” (Matt. 16:18)

Oliko Jeesuksen aikomus muuttaa nimenannon myötä myös mies vakaaksi, vai oliko tarkoitus, että seurakunta olisikin tulevaisuudessa hieman epävakaalla pohjalla? Iso osa kristittyjä pitää Pietaria ”ensimmäisenä” paavina ja hänen jälkeen tulleet ovat hänen perillisiään.

Vai olisiko niin, että perustus ei olisikaan Pietari vaan se mitä hän vastasi Jeesuksen kysymykseen: "Kenenkä te sanotte minun olevan?" Hän sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika". (Matt. 16:15-16) Jeesus jatkaa vielä tarkentaen, että kyse ei ole siis Pietarista ja hänen tiedoistaan, taidoistaan tai ominaisuuksista (liha eikä veri) vaan taivaallisen Isän ilmoituksesta, testamentistä, evankeliumista ja tahdosta. Ja siitä, että seurakunta täällä maanpäällä myös tunnustaa Pietarin kanssa: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika". Nimi Pietari siis muistuttaa meitä tästä.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti