Sivut

20 kesäkuuta 2021

Pihtipieliin sydämeni

Kauan sitten, kun olin pieni poika, ihmettelin mummolleni, jonka hoidossa tuolloin oli, hänen ulko-oven ovenpieleen ilmestynyttä puukolla viillettyä ruksia tai ristiä.

Ulko-ovia ei pahemmin lukittu kuin yöksi tai kun lähdettiin pois pihapiiristä hoitamaan asioita. Silloin kun lähdettiin kauemmaksi ajaksi pois, laitettiin luuta oven eteen merkiksi mahdollisille satunaisille kylään tulijoille, että juttuseuraa eikä kahvia olisi tällä kertaa tarjolla.

Mummoni kertoi, että hänen luonaan, kuten tuolloin oli hyvin tavallista, kävi muutamia rouvia kauppaamassa pitsiliinoja ja muita käsitöitä. Mummoni ei ollut varakas, mutta aina hän yritti jotain heiltä ostaa. Rouvat olivat ollet jälleen liikkeellä ja jostain syystä he olivat ottaneet puheeksi piirongin päällä olevat kiillotetut kuparikahvipannut ja kertoneet mummilleni aikovansa piirtää mainitsemani merkin ulko-oven ulkopuolelle merkiksi siitä, että talossa asui mukava ihminen ja talo tavaroineen oli "suojeluksessa".

En tiedä kuinka hyvin tuo merkintä järjestelmä toimi, mutta tietääkseni ei varkaitakaan mummillani koskaan käynyt.

2.Mooseksen kirjan 12 luvussa, jakeessa 13 kerrotaan toisenlaisesta turvaa tuovasta merkintätavasta, joka säästäisi talossa olijat turmalta.

Myös meidät on kasteessa merkitty ja suoja ei ole pelkästään elinikäinen vaan iankaikkinen.





17 kesäkuuta 2021

Oi Pyhä Henki / #Jumalansananvapaus

Pari suoraa lainausta Seurakuntalainen.fi sivuilta:

"Kristittyjä kutsutaan yhteiseen rintamaan uskonnonvapauden ja Raamatun puolesta myös somessa. Mahdollisimman monen kristityn toivotaan tällä viikolla osallistuvan #jumalansananvapaus-somekampanjaan postaamalla kuvan Raamatustaan tai itsestään Raamatun kanssa eri sosiaalisen median kanaviin #Jumalansananvapaus-aihetunnisteen kera."

"Epävirallisen #jumalansananvapaus-työryhmän aloitteesta järjestetään maltillinen mielenilmaus sanan- ja uskonnonvapauden puolesta sunnuntaina 20. kesäkuuta klo 14.00-14.30 Eduskuntatalon edessä Helsingissä."

Osallistun omalta osaltanin ainakin tähän ensimmäiseen tällä kuvalla ja tällä kappaleella.


 


15 kesäkuuta 2021

Sun käsistäsi

Minä niin kovasti toivon ja taidan myös sitä rukoilla, että tämä eristyksen aika, jota olemme joutuneet maailman laajuisesti potemaan päättyisi, ja päättyisi niin, että ihmiset voisivat jälleen kokoontua yhteen. Ja, että tämä maailma muuttuisi enemmän yhteisölliseksi ja vähemmän yksilökeskeiseksi.

Meillä kristityillä on erityinen mahdollisuus olla hyvänä esimerkkinä lähimmäisen huomioimisessa ja turvaverkon tarjoajana. Ryhmänä niille, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet elämässään muiden ihmisten hylkäämiksi. Ja syitä on muitakin kuin vain yksi.

Onneksemme meillä on Hyvä Paimen, jolle jokainen laumansa jäsen on tärkeä, niin tärkeä, että hän kutsuu meitä oman ruumiinsa jäseniksi. Ja hän teki ja tekee kaikkensa, että Isän tahto meidän keskuudessamme toteutuu, tahdoimme me itsekkäinä ihmisinä sitä tai emme.

 


 


12 kesäkuuta 2021

On Ystävä mulla

Olen monesti miettinyt miksi tänä aikana ihan tavallisen ihmisenkin on tiedettävä hirvittävän paljon asioita ihan arkipäiväisessä elämässä verrattuna vaikka aikaan muutama vuosikymmen sitten. Esimerkiksi tietotekniikan sanottiin helpottavan ihmisen elämää. Joo ja ei. Onhan tiedon lisääminen mielenkiintoista ja koukuttavaakin, mutta joskus tulee hetkiä kun haluaisi nollata ajatuksensa. Raamattuakin lukiessa helposti käy niin, että yksi kysymys aikaansaa viisi uutta ennen kuin löytää ensimmäiseenkään vastausta. Paavalikin joutui tilanteisiin, että hänen oppineisuutensa ja taitavuus puheissa ei kantanut eteenpäin ja hän joutui uupumuksen tilaan. Silloin hän turvautui yksistään Jeesukseen Kristukseen.

Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.

1.Kor.2:1-2


 


09 kesäkuuta 2021

Sun, Jeesus, kiitos

Kiitos Jeesus, ettei minun tarvitse tehdä mitään, jotta sinä hyväksyisit minut. Auta minua kertomaan sinun armostasi ja rakkaudesta lähimmäisilleni ja pitämään heistä huolen esimerkkisi mukaisesti. Jos kuitenkin epäilen ja epäonnistun tehtävissä, joita sinä minulle annat, niin pyydän, rukoile puolestani Isää, että hän antaisi anteeksi ja armahtaisi minut sinun sovitustyösi tähden. Siunaa ja rakasta, jokaista tämän blogin seuraajaa. Suo Pyhän Hengen vahvistaa uskoamme sinuun.


 


05 kesäkuuta 2021

Näin käskee Herra

Minä olen Herra, sinun Jumalasi,älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

2.Moos.20:2-3

Luulen, että jokaisen ihmisen sisään on kirjoitettu jokin sääntö siitä, että on olemassa jokin käsittämätön minua suurempi voima, joka mahdollistaa asioita, joihin itse en kykene vaikuttamaan. Tämän "tietämättömyyden" täydentämiseksi maailman eri uskonnot ja filosofiat ovat rakentaneet omat institutionsa.

Suurin osa maailman ihmisistä "hyväksyy" tämän ensimmäisen käskyn.

Mutta, koska tämä on käsky, niin ihminen kokee, että hänen on tehtävä jotain jotta edes näyttäisi siltä, että hän yrittää toteuttaa käskyn antajan pyynnön. Yrityksemme on kuitenkin jo lähtökohtaisesti tuomittu epäonnistumaan.

Siksi Jumala on hoitanut tämän asian niin, että hän antoi ainoan Poikansa täyttämään tämänkin käskyn. Ja kun uskomme Jeesukseen Kristukseen, niin täytämme myös tämän lain ja voimme kutsua Jumalaa jopa Isäksemme. Jos vielä tuo uskominenkin tuntuu mahdottomalta saavuttaa, niin Hän itse on luvannut lahjoittaa meille uskon. Tarvitsee vain vastaanotaa se.




 

03 kesäkuuta 2021

Aadamin tuottama

Voiko ihminen muuttaa ihonsa väriä tai pantteri täpliään? Yhtä mahdotonta on teidän tehdä hyvää, niin syvälle pahaan te olette juurtuneet!

Jer.13:23

Lueskelen nyttemmin Arkki-kirjan julkaisemaa Martti Lutherin Mannaa Jumalan lapsille - kirjaa, mietelmiä jokaiselle päivälle.

Tämä on kesäkuun 2. päivän kohdalta:

"Yhtä vähän kuin ihmisellä on voimaa synnyttää itseään ajalliseen elämään, yhtä vähän hänellä on voimaa olla ilman perisyntiä tai vapauttaa itseänsä siitä. Yksin hän, joka loi meidät, voi pelastaa siitä. Siinä tarkoituksessa hän antaa meille ensin lain, joka opettaa meitä tuntemaan tämän synnin, saattaen meidät ikävöimään armoa. Sitten hän antaa avun evankeliumin kautta."

 


 

 

29 toukokuuta 2021

Suvivirsi

Nyt on sitten kesä, ainakin kalenterin mukaan, ja suvivirren aika.

Jo yli 300 vuotta tämä laulu on sukupolvesta toiseen siirtänyt meidät kesälaitumille, Tällaisena itsekeskeisenä ja kiireisenä aikana on oikeasti hyvä olla jokin tällainen selkeä kappale siirtämässä ajatukset kiitokseen. Huomaathan muuten, että tämä on myös sellainen laulu, joka sopii niin modernisti ajatteleville, että perinteitä kunnioittaville yhdessä laulettavaksi. 


 



27 toukokuuta 2021

Mun mieleni

Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois.

Ps.90:10

Ette muuten usko miten paljon turhia ajatuksia on näidenkin blogissa olevien kappaleiden synnyn ja toteutuksenkin aikana allekirjoittaneen päässä pyörinyt. Ja aivan turhaan. Minut on kuitenkin lunastettu ja valittujen joukosta valittu toteuttamaan tällaista todistustehtävää. Jatkan nöyrin ja kiitollisin mielin niin kauan kuin Herra minulle voimia, taitoa ja aikaa antaa.

 



 

 

23 toukokuuta 2021

Oi Isä iankaikkinen

Tänään on Helluntai.

Hyvää syntymäpäivää, seurakunta!

Hyvää syntymäpäivää, lähetystyö!

Hyvää syntymäpäivää, sisar ja veli Jeesuksessa Kristuksessa.

Pyhä Henki toimii meissä ihmisissä ja saa meidät kääntymään Jumalan puoleen Jeesuksen Kristuksen kautta.

Niinkuin tuuli luonnossa on näykymätön, mutta sen teot ovat nähtävissä, samoin Henki toimii meissä ihmisissä. Välillä nosten myrskyn, joka repii puutkin maasta tai lempeästi niin, että pieni perhonen sen avulla voi lentää toimittamaan omaa tehtäväänsä.


 


19 toukokuuta 2021

Lyhyt hetkinen vain

Minua on monesti lohduttanut Jeesuksen sanat, jotka hän sanoi kertoessaan vaikeista ajoista, jotka tulevat tämän maallisen elämän aikana.

 Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.

Matt.24:22

En liene ainoa, joka vanhetessaan tulee sekä rauhattomaksi seuratessaan tämä ajan tapahtumia, että samalla rauhalliseksi tietäessään, että tämä aika on pian päättyvä ja alkaa se iäisyys, jolloin murheet päättyvät ja alkaa ainainen ilo.




15 toukokuuta 2021

Tulkaa kuulkaa

Taisin luvata vain viisi kappaletta tästä Psalmista 66, mutta niitä tulikin yksi enemmän.

Tälle tekstiosuudelle jakeista 13-15 en sävelmää löytänyt, syy lienee tekstin sisällössä, joka tällaiselle pakanalle on sangen vieras. En ole juurikaan uhrannut edes ajatusta sille, että veisin temppeliin mitään kyyhkystä saati sitten härkää. Eikäpä näitä meidän kirkkoja liene suunniteltukaan tuollaiseen uhraus tarkoitukseen.

Minä tuon sinun huoneeseesi polttouhreja, täytän sinulle lupaukseni,

joihin minun huuleni avautuivat ja jotka minun suuni hädässäni lausui.

Lihavat polttouhrit minä sinulle uhraan ynnä oinasten uhrituoksun; minä uhraan sinulle härkiä ja kauriita.

Ps.66: 13-15

Onneksi Jeesus on tarjoutunut täyttämään tämänkin tehtävän ja siksi saan jatkaa iloisin mielin laulelua.


Tulkaa, kuulkaa, niin minä kerron teille, kaikki te Jumalaa pelkääväiset, mitä hän on minun sielulleni tehnyt.

Häntä minä suullani huusin, ja ylistys tuli minun kielelleni.

Jos minulla olisi vääryys sydämessäni, ei Herra minua kuulisi.

Mutta Jumala kuuli minua ja otti vaarin minun rukoukseni äänestä.

Kiitetty olkoon Jumala, joka ei hyljännyt minun rukoustani eikä ottanut minulta pois armoansa.

Ps.66:16-20




12 toukokuuta 2021

Sillä sinä Jumala

Koettelemukset ovat monenlaiset, yhdelle ne ovat tällaiset ja toiselle toisenlaiset, kolmannelle ja neljännelle ne ovat aivan päinvastaiset. Siksi on turha niitä vertailla tai luetella. Niillä on kuitenkin se tarkoitus, että käännyt Jumalan puoleen ja kerrot murheesi vedoten Jeesuksen sovitustyöhön, et omiin saavutuksiin. Saat myös kiittää Häntä ja iloita vaikka olisitkin murheissasi ja ahdistunut.

 Sillä sinä, Jumala, olet koetellut meitä, olet sulattanut meitä, niinkuin hopea sulatetaan.

Sinä veit meidät verkkoon, panit kuorman meidän lanteillemme.

Sinä annoit ihmisten ajaa päämme päällitse, me jouduimme tuleen ja veteen. Mutta sinä veit meidät yltäkylläisyyteen.

Ps.66:10-12