Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. (Ps.23:1)
Tekisi mieli laittaa
tämän tutun lauseen eteen pieni sana; kun. Silloin teksti
kuulostaisi kokemukseen perustuvalta toteamukselta, toisaalta se myös
aikaan saisi mielessä syytöksiä; koska minulta puuttuu se ja se
tärkeä asia, eikö Herra olekaan minun paimeneni. Mutta se pikku
sana puuttuu, eikä siinä ole edessä myöskään sanaa; koska. Tämä
lause on luja eikä perustu minun tunteisiini eikä tietooni vaan
totuuteen, että Jeesus Kristus on Herra ja hän on meidät
lunastanut omakseen. Emme tarvitse mitään muuta, Hän on kaikki
mitä tarvitsemme, saamme Häneltä kaiken.
Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto.
(Ef.1:7)
Tunnen itsessäni
vielä joka päivä syntiä itsessäni ja omatunto tuomitsee minut.
Näen pahuutta ympärilläni tiedän, että olen joko suoraan tai
välillisesti syyllinen siihen. En näe, että minussa olisi mitään
ominaisuutta tai edes vähäistäkään halua muuttaa tätä
vallitsevaa tilannetta. Siksi minun on joka päivä palattava, tai
toisin sanoin; käännyttävä Kristuksen ristin juurelle, tuoda
Hänelle nämä rikkomukset ja epäonnistumiset. Vaihdossa saan
Häneltä anteeksiantamuksen, niin äärettömän armon, että se
poistaa kaiken vihan. Hänen omanaan voin jatkaa tätä maallistakin
elämääni turvautuen uskossa Hän huolenpitoonsa silloinkin kun
itse näen asioitteni menevän pieleen.
Olen monesti tainnut kirjoitaa, ja se on varmaan tullut muutenkin
ilmi, että näiden blogitekstien kirjoittaminen on minulle hyvin
haasteellista. Koen, että mitä kauemmin tätä blogia kirjoitan
sitä vähemmän minulla on mitään annettavaa. Mutta onnekseni,
minun ei tarvitse keksiä itse mitään viisasta tai kiehtovaa
tarinaa. Nykyaikana meillä on paljon sulavasanaisempia julistajia ja
todella paljon kirjoitettua hengellistä tekstiä kirjoissa ja
netissäkin. Kaikkein parasta on se, että me saamme ammentaa kaiken
tarvitsemamme Raamatusta; etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös
nämä teille annetaan sen ohessa. (Luuk.12:31).
Näitä hengellisiä
laulujakin on aivan valtava määrä, todella hyviä ja jopa
sellaisia ikivihreitä joita osaavat sellaisetkin ihmiset jotka eivät
muuten kirkossakäynnistä tai muusta uskonnollisuudesta välitäkään.
Ylipäätään monet iskelmien sanomatkin sisältävät samoja
ajatuksia.
Mutta tässä
jälleen yksi kappale muiden jatkoksi, laulun sanat ovat vanhan 1938
vuoden virsikirjan virrestä 540, sävelkulkua kävin hieman
muokkaamaan.
Aurinko nyt on
laskenut ja päivä iltaan
joutunut.
Myös päättyy
päivän puuha, työ, maan verhoonsa jo
kätkee yö.
Oi Isä, sulle
kiitoksen tuon kautta Poikas
Kristuksen,
kun tänään taasen
suojelit, vaaroista minut
varjelit.
Oi, vanhurskasta
päällä maan ei löytyä voi
milloinkaan.
Syntini sulle
tunnustan, nimelles annan
kunnian.
Mä rikoin paljon
vastahas, anteeksi anna
armostas.
Mun kuule
huokaukseni ja ota korviis
huutoni.
Yön kaiken taas suo
enkelten mua läsnä olla
varjellen,
niin etten joutuis
yhteenkään vahinkoon, syntiin,
häpeään.
Terveenä anna
nousta mun, taas, Herra, uuteen
aamuhun,
sua kiitän sitten
riemuiten, kun olet mulle
armoinen.
Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään
esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten
ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja
hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.
(1.Tim.2:1-2)
Huomaatko, että
tässä jaotellaan neljä rukouksen muotoa. Meitä kehotetaan anomaan
siksi, että silloin me osoitamme sekä olevamme avuttomia, että
tietävämme keneltä avun saamme – Jumalalta. Rukoilu, se on kuin
hengittämistä, meille elintärkeää. Esirukous taas on osoitus
mitä suurimmasta lähimmäisen rakkaudesta, toki voimme antaa
materiaalista ja ajallista apua lähimmäisellemme, jolla on
puutetta. Ja kiitos, se on todella sitä mitä Isä meiltä toivoo,
ei tekoja tai uhreja, parasta mitä me hänelle voimme antaa.
Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla
puolellani, en minä horju. Sentähden minun sydämeni iloitsee ja
sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa. Ps. 16:8-9
Kuinka usein käykään
niin, että jokin merkityksellinen asia menee huomaamattaan
aikalailla ohi tajunnan virran. Jotkin pahat ja ikävät asiat
saavatkin mennä, mutta sellaiset asiat, jotka varoittavat tai
ohjaisivat toimimaan oikein olisi hyvin suotavaa tulla huomatuksi.
Aiemmin olen
takertunut tämän Psalmin kohdalla ongelmaan miten jokin voi olla
edessä ja samalla minun oikealla puolellani, kunnes sain ymmärtää,
ettei kyse ole vasen – oikea, vaan oikea – väärä asetelmasta.
Kun siis Herra on minun edessäni ja kun katselen, puhun,
työskentelen tai teen mitä tahansa, niin Hän on minua vastapäätä.
Hän on siis kuten ystävä, jonka kanssa puuhaamme kaikenlaisia
asioita. Samalla Hän valvoo, etten tee mitään typerää ja antaa
minulle voimia ja taitoa saada asiat hoidettua. Kyllä tuntuu paljon
paremmalta, sieluni riemuitsee ja ruumiinikin on turvassa.
Tämän pienen runon sanat puhuttelevat minua hyvin voimakkaasti.
Voi kieltäjä,
armosta piittaamaton,
sä vieläkö
kaukana kuljet,
kun armo yhä
tarjolla on,
ja siltä vain
korvasi suljet?
Nyt vielä sua
Herrasi kutsuu.
Ajatuksin, sanoin ja
teoin minä rikon päivittäin, Herra, sinun tahtoasi vastaan. Voi kunpa voisin
Pietarin tavoin katua, itkeä ja pyytää armoasi ja anteeksiantamustasi,
rakas Taivaan Isä. Mutta, pelkään itsessäni olevan vielä
pahankin paikan tullessa väärää itsekeskeisyyttä ja omiin
voimiin turvautumisen ylpeyttä, niin etten näe mitään ulospääsyä
tilanteesta. Siksi pyydän; kysy minulta, Jeesus, vaikka kuinka monta kertaa
oletko Sinä minulle rakas.
Voi, voi meitä, jos taistelu maailman ja meidän sisällämme olevaa
pahuutta vastaa olisi meidän käsissämme, niin taistelun lopputulos
olisi varma ja karmeampi kuin sosiallinen media osaisi sitä
kuvaillakaan.
Siksi kehoitan
itseäni ja sinua ystäväni tarttumaan vielä kun se on mahdollista
jokaiseen Rauhan Ruhtinaan lupaukseen ja sanaan, joka meille on
Pyhässä Raamatussa ilmoitettu.
Jos koet, ettei
sinulla ole voimavaroja siihenkään, että ottaisit Raamatun
hyllystäsi, niin kirjoitan tähän yhden lauseen, jonka voit painaa
mieleesi.
Minun armossani on
sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi
heikkoudessa. (2.Kor.12:9)
Alla olevan runon löysin vanhasta Kansallisarkistoon tallennetusta Urjalan Sanomat-lehdestä päivämääräällä 11.4.1936. Sanat ovat nimimerkin V.S., mutta lehden nykyisellä toimituksella ei ole tiedossaan nimimerkin taakse kätkeytyvästä henkilöstä. Ehkeipä silloinen runoilija kokenut tarpeellista omaa nimeään mainitakaan.Joka tapauksessa tämä runo oli tuohon aikaan ajankohtainen, elettiin vaikeita aikoja, kuten nytkin.
Epätaloudellista maanviljelystoimintaa oli tämän päivän saarnan
aiheena. Jeesus kertoo siitä Luuk. 8:4–15. Meidän ihmisten pitää
monin tavoin mitoittaa omaa toimitaamme resurssiemme mukaan, on
suunniteltava, pidettävä palavereja, budjetoitava ja hankittava
oikeat välineet sekä pätevä henkilökunta hoitamaan hommaa ja
sittenkään ei olla aivan varmoja siitä onko lopputulos toivottu.
Meidän Taivaallinen
Isämme sen sijaan tuhlailee kursailematta, häneltä ei lopu sen
enempää aika, materiaali kuin aineettomatkaan asiat, hän voi
kaikkea luoda lisää määrättömästi.
Sillä niinkuin sade
ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan,
tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen
ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun
suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee
sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä
varten minä sen lähetin. Jes. 55:10–11
Erkki Leminen, saarnamies ja runoilija. Ensikontaktini häneen tuli
vasta syksyllä kun löysin Kansan Raamattuseuran sivuilta
sävellyskilpailun perustuen hänen runoihinsa. Hienoja olivat runot, teinpä
muutaman kappaleen ja varmaan teen joitain lisääkin, kun sen aika
on. Enempää en osaa miehestä kertoa kuin, että hän on ollut ahkera saarnamies ja monet ovat päässeet häntä kuulemaan
ja teoksistaan vahvistumaan.
Kiitos Jumalalle
hänestä ja hänen kaltaisistaan, jotka omistautuvat evankeliumin
julistamiselle. Heitä tarvitaan yhä ja enenevässä määrin lisää.
Suokoon Jumala meille tänne Suomeen ja Eurooppaan rohkeita miehiä
ja naisia.
Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies.
(2. Tim. 2:3)
Lieneekö kirjeen
vastaaottaja ollut kovasti sotia kokenut henkilö. Tuohon aikaan
tavallisen miehen varustuksiin kuului uloslähtiessään varmasti
jotain ”kättäpitempää”. Itse rauhanaikaa eläneenä ja vain
vajaan vuoden armeijaa käyneenä ei juurikaan ole kosketuspintaa
siihen miten joutuu olemaan koko ajan valveilla ja varuillaan,
valmiina taisteluun virittäytyneenä voittamaan tai antamaan
henkensä kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Hyvä niin ja kiitos
Taivaan Isälle siitä. Tässä Paavali kuitenkaa ei Timoteusta
kehoita tarttumaan aseeseen vaan ennen kaikkea asennoitumaan työhönsä
niin, ettei murehdi turhanpäiväisiä asioita tai tekemisensä
merkitystä, siksi hän lisäksi mainitsee myös urheilijan ja
maanviljelijän. Kirjeessä kerrotaan miten tätä Kristuksen
taistelua käydään:
Pakene nuoruuden himoja, harrasta
vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat
avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä. Mutta vältä tyhmiä ja
taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät
riitoja. (2. Tim. 2:22-23)
Paljon on ollut
puhetta yksilön vapaudesta päättää omista asioistaan. En
itsekään halua, että minut pakotetaan monessakaan asiassa toisen
tahdon alle, vaan toivon, että minulle annetaan vapaus valita.
Tämä ihmiselle tarkoitettu
vapaus ei ole vain nykyaikaan kuuluva uusi ajatus.
Jeesus sanoi:
”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut
julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut
saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen.” (Luuk.4:18) ja Paavali
julistaa: ”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis
lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden
ikeeseen.” (Gal.5:1)
Mikä tämä vapaus
oikein on? Luther kirjoitti siitä Isä meidän - rukouksen
selityksessä (L:n Valitut teokset s. 490) näin:
”Sanotaan: ”No
mutta, onhan Jumala toki antanut meille vapaan tahdon.” Vastaus:
Niin, tosiaankin hän on antanut sinulle vapaan tahdon. Miksi sitten
tahdot tehdä siitä oman tahtosi etkä anna sen pysyä vapaana? Jos
teet sillä, mitä tahdot, niin eihän se ole vapaa, vaan sinun
omasi. Mutta Jumala ei ole antanut sinulle eikä kenellekään omaa
tahtoa. Sillä oma tahto on kotoisin perkeleestä ja Aadamista; he
ovat ottaneet omakseen Jumalalta saadun vapaan tahdon (ja muuttaneet
sen omaksi tahdokseen). Vapaa tahto ei tahdo omaansa vaan katsoo
yksin Jumalan tahtoa, joten se pysyykin vapaana olematta kenenkään
varassa tai nojassa.”
Minä huomaan
jatkuvasti, että tuo itsekeskeinen ”oma tahto” pyrkii kokoajan
esille ihan pienimmissäkin asioissa, enkä pysty omin voimin
taistelemaan sitä vastaan. Onneksi sitä ei ole jätettykään minun
voitettavakseni, vaan Kristus on sen kukistanut. Vaikka tässä
ajassa jota elän, en siitä pääse eroon, niin Hän opettaa meitä pyytämään päivittäisessä rukouksessa, että
kaikessa tapahtuisi Taivaallisen Isän tahto, se ainoa vapaa tahto.