Sivut

24 kesäkuuta 2022

Missä olet ihminen

Kun ihminen tekee syntiä, rikkoo jotain tai tekee toiselle pahaa, hän hätääntyy ja yrittää piilottaa itsensä ja tekonsa. Tuota pakenemista on jatkunut koko ihmishistorian ajan. Jumala on kuitenkin armahtava ja rakastaa meitä, siksi hän kutsuu: missä olet ihminen, älä pelkää rangaistusta, sinut on jo armahdettu, Poikani Jeesus on sovittanut kaikki rikkomukset. Jumala haluaa, että muistutamme toinen toisiamme tästä ja uskomme hänen Poikaansa.

Jumala valitsee joukostamme aina aika-ajoin ihmisiä, joilla on erityinen lahja ja tehtävä julistaa vaikeuksista huolimatta tätä ilosanomaa, sellainen oli Johannes Kastaja ja hänen kaltaisiaan on tänäkin päivänä.

Hyvää Juhannusta, pidetään huoli toisistamme.


 

 

 

18 kesäkuuta 2022

Eipä äiti

Jumala ja hänen valtakuntasa on niin valtava, mittaamaton kaikissa inhimillisesti määriteltävissä määreissä ja sen laajuus on vielä paljon laajempi ja mahtavampi kuin kaikkien ihmisten mielikuvitus yhteensä voi tuottaa, yksilön tai pienen ryhmän määritelmistä puhumattakaan. Ja siitä huolimatta se sopii pienenkin lapsen sydämeen. Raamattu on täynnä vertauskuvia siitä millainen Jumala on. Mutta koska kukin meistä elää oman yksilöllisen elämän, niin sanatkin, joita käytämme voivat toiselle avautua toisella tavalla kuin toiselle, kuten laulun sana; äiti. Siksi on hyvä, ettei liikaa sidota Jumalan määritelmiä yksittäisiin sanoihin tai ajatushautomoiden tuloksiin. Oikeasti on hyvä lukea hänestä erityisesti Raamatusta, hän puhuu myös historiassa, luonnossa ja tietenkin monissa Pyhän Hengen vaikuttamissa ihmisten luomuksissa.


 

 

 

11 kesäkuuta 2022

Sain kodin

Koti-ikävä

Ei tarvitse olla ajallisesti eikä matkallisestikaan pitkä etäisyys kodista kun koti-ikävä iskee. Lapsena se saattoi tulla jo naapurissa käydessä. Iän myötä kun seikkailuiden määrät ovat lisääntyneet niin myös tuo tunne on jäänyt taakse, tai se ei enää tule niin voimakkaasti esille. Eihän sitä nyt oikeasti aikuinen ihminen, varsinkaan mies, saa tunteilla, mutta, tässä ja nyt paljastan, että taannoin kun palailin etätöistä konttorille, niin huomasi tuon oudon tunteen hiipivän mieleeni; olisinpa kotona. Koti-ikävän tunne edellyttää sitä, että on jokin meille turvallinen ja tuttu paikka, johon tunteen tasolla kaipaamme. Näin maallisessa elämässä ei sellaista turvapaikkaa välttämättä ole ollut, eikä ole johon voisi paeta tai palata. Silti uskon, että tässä maailman ajassa taivaskaipuu lisääntyy.

Meillä kristityillä on hyvin luonnollista, jos tunnemme olevamme hieman kokoajan sellaisessa epämielyttävyyden tunteessa, jota voisi luonnehtia sanalla koti-ikävä.

Jeesuskin puhui tästä kodin puuttesta: "Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi." (Matt. 8:20)

Toisessa kohdassa hän kyllä paljastaa, että kyllä hänelläkin on paikkansa tässä maailmassa:

Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. (Ilm. 3:20)

Olemme hänen kotinsa jos avaamme häneelle sydämemme. Myös seurakunnassa tai toisten kristityiden kanssa voimme kokea taivaallisen kodin läsnäolon:

"Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt. (Matt. 10:40)

Luokaamme siis toinen toisillemme sellainen maanpäällinen koti, jossa voi välillä rentoutua, mene sunnuntaina kirkkoon ja nauti kotioloista.


 

 

 

04 kesäkuuta 2022

Mua auta Jeesus armoisin

Puolustusvoimien lippujuhla ja Helluntai.

Mitä näillä kahdella päivällä on yhteistä?

Lippumme on vielä, ja suokoon Jumala; aina - ristillä varustettu lippu. Se muistuttaa meitä siitä, että kansamme olemassaolo perustuu siihen, että Kristus on meidät lunastanut ja Isä on meidän kansaamme rakastanut. Vaikka moni on menettänyt omaisensa ja omaisuutensa viime sodissa, niin olemme saaneet säilyttää kristilliset lähimmäisen rakastauteen liittyvät arvomme ja itsenäisyytemme.

Meillä on oma (haasteellinen) maa, (vaikea, mutta kaunis) kieli ja (pieni, mutta tarpeen tullen yhtenäinen) kansa. Meitä on ollut ja on tulevaisuudessakin sangen pieni joukko, mutta olemme saaneet voimakkaan tahdon puolustaa omaa maatamme.

Niin kuin ensimmäisenä Helluntaina niin tänäänkin oli koolla suuri joukko ihan tavallisia ihmisiä vikoineen ja puutteineen, aivan samon saattoivat nuo opetuslasten joukko rukoilla kuten tänään rukoilimme: ”Jumala, me kiitämme Sinua hyvästä maasta. Varjele maamme vapautta ja kaikkia, jotka tahtovat sitä puolustaa ja työllään rakentaa. Anna rauha sinne missä nyt soditaan. Aamen.”

Mekin saamme vastaanottaa Pyhän Hengen, jota myös Totuuden Hengeksi kutsutaan ja sitä me tarvitsemme, elimme sitten sodassa tai rauhan aikana: totuutta.

Ja lainaan vielä tähän kenttäpiispa Pekka Särkiön pitämän hartauden loppu sanat:

Jopa sodan oloissa ja taistelujen keskellä sisimmässä voi asua rauha ja luottamus. Vapahtajamme jätti seuraajilleen sisimmän rauhan luvatessaan heille: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh 14: 27).

Koko hartaus on luettavissa osoitteessa:

https://puolustusvoimat.fi/-/kenttahartaus-puolustusvoimain-lippujuhlan-paivan-paraatissa-4.6.2022

Tänään on myös moni saanut koulutyönsä päätökseen, Siunausta teille kaikille.


 

 


26 toukokuuta 2022

Suur taivainen lahja

Kristuksen taivaaseenastumisen päivä eli Helatorstai.

Tänään kuuntelin radiosta eli netistä Kirkkopäivien ja Lähetysjuhlien päätösmessun Oulun tuomiokirkosta. Siellä saarnaajana piispa Jukka Keskitalo johdatteli lähetystehtävän takaisin institutioilta lähemmäksi sitä mitä Jeesuksen lähetyskäsky merkitsi. Tehtävä on annettu meille kaikille. Kuitenkaa kaikkien ei tarvitse lähteä merten taakse, vaan koska olemme jo valmiina tällä mihin olemme päätyneet, niin voimme julistaa evankeliumia juuri tässä ja nyt, näillä varustuksilla mitä meillä kullakin on. Elämän kokemuksesta, iästä, sukupuolesta ym. inhimillisistä erilaisuuksista huolimatta tai paremminkin niitä hyödyntäen. Jos olet kotona, vankilassa, sairaalassa, koulussa, harrastuksissa tai vaikka näin etänä, niin voit omalta osaltasi ainakin rukoilla työntekijöitä elonkorjuuseen.


 

 

22 toukokuuta 2022

Oi Isä iankaikkinen versio 2

Tänään on rukouksen päivä, myös rukousvastauksen päivä, koska pitkästä aikaa pääsin laulamaan ja osallistumaan messuun ihan kirkon penkkiin paikan päällä.

Vaikka en seurakunnasta, johon kuulun, tunne ketään, eikä kukaan tunne minua, niin oli oikein mukava olla yhdessä kiittämässä ja rukoilemassa meidän Taivaallista Isäämme. Kiitos Jeesus Paimenemme, että meidät kutsuit koolle. Kiitos Pyhä Henki, että ne sanat, jotka sain kuulla alttarilta ja saarnastuolista virvoittivat jälleen mieltäni ja antoi voimia jatkaa tätä yksinäistä, mutta toivattavasti Sinun viitoittamaasi tietäni (ja blogin pitoa).

Tunnustan, että välillä esirukoukset ovat tuntuneet minusta hieman etäisiltä tai liian juhlallisilta, mutta nykyään kun meille on tarjottu mahdollisuus pyytää esirukousta omien vaikeiden asioiden puolesta, ovat rukoukset saaneet huomattavaa syvyyttä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Minussa, kenties muissakin, on herännyt ajatuksia, miten voisin tuota nimettömäksi jäänyttä avunpyytäjää auttaa muullakin tavalla. Tarkoitan siis, että Jumalalle osoitettu rukous lähtee heti toteutumaan, josko ei heti konkreettisesti, mutta ainakin itse olen huomannut, että sydämeni ja ymmärrykseni toisen hätää kohtaan on avartunut. Ja saatan tietämättäni tehdä asioita, jotka edistävät tuon ongelman ratkaisemiseksi.

Tässä kappaleessa Oi, Isä iankaikkinen, olen julkaissut jo aiemmin blogissani vuosi sitten. Pyrkimykseni on ollut, etten samoja kappaleita esittäisi uudelleen, mutta kirjanpidostani puuttui merkintä tämä kappaleen käyttämisestä, joten tässä on ”työtapaturman” johdosta kappale jonkin verran uudistettuna, eli kaksi yhden hinnalla :-)





08 toukokuuta 2022

Mua herätä

Tähän asti kirkossa, johon olen lapsesta saakka kuulunut, on puhuttu lähimmäisen rakkaudesta lähinnä sellaisena ihanteena, johon aito kristitty saattaa kyetä ja jota muut hämmästelevät. Sen on kivikkoisen tien kulkijat tienneet aina, että se ei synnyt itsestä, vaan se on tulos siitä, että pysyttelee Hyvän Paimenen seurassa. Seuraten hänen esimerkkiään nöyränä ja kuuliaisena on sitä sitten lampaat, hänen laumansa, toteuttaneet kuin tietämättään. Tai toisin sanottuna: mitä vasen käsi tekee sitä älköön oikea tiedä. Aina se on hieman ahdistanut ja askarruttanut, että onko minussa hitustakaan nähtävissä tuota lähimmäisen rakkautta, mutta olen sitten saanut muistaa mitä Jeesus ristiltään viimeisimpänä lauseinaan sanoi: Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät. (Luuk.23:34).

Näin äitienpäivänä on kuitenkin kiitettävä Taivaallista Isää siitä, että äidit (kuten myös isätkin) ovat saaneet paljon voimia ja taitoja toteuttaa vanhemman vaativaa tehtävää ja saattaneet omalla esimerkillään olla edistämässä lähimmäisen rakkauden toteutumista ja siirtäneet sitä jälkipolvillekin. Siunausta äideille!

 



 

06 toukokuuta 2022

Jos et sä Herra rakenna

Jälleen kerran nostan tuolta hylättyjen virsien joukosta yhden sangen ajankohtaisilla sanoilla varustetun rukouksen. Se on vuoden 1938 virsikirjan virsi 458. Sanat kuuluvat näin:


Jos et sä, Herra, rakenna,
niin suotta teemme työtä,
turhaanpa valvoo vartija,
jos et sä ole myötä.
Sua ilman jos me toimimme,
ei työllä siunausta,
parhainkin rakennuksemme
jää vaille perustusta.
 
Siis siunaa meitä, Jumala,
sun läsnäolollasi
ja auta meitä armossa
ja ohjaa neuvoillasi.
Sä käänny, Herra, puoleemme,
suo sinuun meidän luottaa,
niin että työmme maallemme
vois siunausta tuottaa.
 
Sun päälles kaikki huolemme
suo, Herra, meidän panna.
Me nöyryydessä pyydämme:
sun Henkes meihin anna,
sä ymmärrystä meille suo,
sun pelkos mielehemme,
yksmieliseksi meidät luo,
tuo rauhas keskellemme.
 
Sun nimes suurta kunniaa
suo, että etsisimme,
maan, kansan hyvää harrastaa
taidolla pyytäisimme.
Suo, että kaikkein menestys
ois määrä neuvoillamme
ja kansakunnan edistys
ojennusnuoranamme.
 
Myös, Herra, siunaa päämies maan,
suo hälle viisautta,
niin että noutaa toimissaan
hän aina oikeutta.
Yksmieliseks sä kansa tee,
suo sanas sitä johtaa,
se että vain sua palvelee,
jos mitkä vaiheet kohtaa.
 

 

 

30 huhtikuuta 2022

Kun Isä suo

Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. (Ps.23:1)

Tekisi mieli laittaa tämän tutun lauseen eteen pieni sana; kun. Silloin teksti kuulostaisi kokemukseen perustuvalta toteamukselta, toisaalta se myös aikaan saisi mielessä syytöksiä; koska minulta puuttuu se ja se tärkeä asia, eikö Herra olekaan minun paimeneni. Mutta se pikku sana puuttuu, eikä siinä ole edessä myöskään sanaa; koska. Tämä lause on luja eikä perustu minun tunteisiini eikä tietooni vaan totuuteen, että Jeesus Kristus on Herra ja hän on meidät lunastanut omakseen. Emme tarvitse mitään muuta, Hän on kaikki mitä tarvitsemme, saamme Häneltä kaiken.


 

 

23 huhtikuuta 2022

Sä tarkoin tunnet

Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. (Ef.1:7)

Tunnen itsessäni vielä joka päivä syntiä itsessäni ja omatunto tuomitsee minut. Näen pahuutta ympärilläni tiedän, että olen joko suoraan tai välillisesti syyllinen siihen. En näe, että minussa olisi mitään ominaisuutta tai edes vähäistäkään halua muuttaa tätä vallitsevaa tilannetta. Siksi minun on joka päivä palattava, tai toisin sanoin; käännyttävä Kristuksen ristin juurelle, tuoda Hänelle nämä rikkomukset ja epäonnistumiset. Vaihdossa saan Häneltä anteeksiantamuksen, niin äärettömän armon, että se poistaa kaiken vihan. Hänen omanaan voin jatkaa tätä maallistakin elämääni turvautuen uskossa Hän huolenpitoonsa silloinkin kun itse näen asioitteni menevän pieleen.


 

 

16 huhtikuuta 2022

Aurinko on nyt laskenut

Olen monesti tainnut kirjoitaa, ja se on varmaan tullut muutenkin ilmi, että näiden blogitekstien kirjoittaminen on minulle hyvin haasteellista. Koen, että mitä kauemmin tätä blogia kirjoitan sitä vähemmän minulla on mitään annettavaa. Mutta onnekseni, minun ei tarvitse keksiä itse mitään viisasta tai kiehtovaa tarinaa. Nykyaikana meillä on paljon sulavasanaisempia julistajia ja todella paljon kirjoitettua hengellistä tekstiä kirjoissa ja netissäkin. Kaikkein parasta on se, että me saamme ammentaa kaiken tarvitsemamme Raamatusta; etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa. (Luuk.12:31).

Näitä hengellisiä laulujakin on aivan valtava määrä, todella hyviä ja jopa sellaisia ikivihreitä joita osaavat sellaisetkin ihmiset jotka eivät muuten kirkossakäynnistä tai muusta uskonnollisuudesta välitäkään. Ylipäätään monet iskelmien sanomatkin sisältävät samoja ajatuksia.

Mutta tässä jälleen yksi kappale muiden jatkoksi, laulun sanat ovat vanhan 1938 vuoden virsikirjan virrestä 540, sävelkulkua kävin hieman muokkaamaan.


Aurinko nyt on laskenut ja päivä iltaan joutunut.

Myös päättyy päivän puuha, työ, maan verhoonsa jo kätkee yö.

Oi Isä, sulle kiitoksen tuon kautta Poikas Kristuksen,

kun tänään taasen suojelit, vaaroista minut varjelit.

Oi, vanhurskasta päällä maan ei löytyä voi milloinkaan.

Syntini sulle tunnustan, nimelles annan kunnian.

Mä rikoin paljon vastahas, anteeksi anna armostas.

Mun kuule huokaukseni ja ota korviis huutoni.

Yön kaiken taas suo enkelten mua läsnä olla varjellen,

niin etten joutuis yhteenkään vahinkoon, syntiin, häpeään.

Terveenä anna nousta mun, taas, Herra, uuteen aamuhun,

sua kiitän sitten riemuiten, kun olet mulle armoinen.


 



09 huhtikuuta 2022

Oi Herra, turva heikkojen

Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. (1.Tim.2:1-2)

Huomaatko, että tässä jaotellaan neljä rukouksen muotoa. Meitä kehotetaan anomaan siksi, että silloin me osoitamme sekä olevamme avuttomia, että tietävämme keneltä avun saamme – Jumalalta. Rukoilu, se on kuin hengittämistä, meille elintärkeää. Esirukous taas on osoitus mitä suurimmasta lähimmäisen rakkaudesta, toki voimme antaa materiaalista ja ajallista apua lähimmäisellemme, jolla on puutetta. Ja kiitos, se on todella sitä mitä Isä meiltä toivoo, ei tekoja tai uhreja, parasta mitä me hänelle voimme antaa.




03 huhtikuuta 2022

Sen suuren päivän

Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju. Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa. Ps. 16:8-9

Kuinka usein käykään niin, että jokin merkityksellinen asia menee huomaamattaan aikalailla ohi tajunnan virran. Jotkin pahat ja ikävät asiat saavatkin mennä, mutta sellaiset asiat, jotka varoittavat tai ohjaisivat toimimaan oikein olisi hyvin suotavaa tulla huomatuksi.

Aiemmin olen takertunut tämän Psalmin kohdalla ongelmaan miten jokin voi olla edessä ja samalla minun oikealla puolellani, kunnes sain ymmärtää, ettei kyse ole vasen – oikea, vaan oikea – väärä asetelmasta. Kun siis Herra on minun edessäni ja kun katselen, puhun, työskentelen tai teen mitä tahansa, niin Hän on minua vastapäätä. Hän on siis kuten ystävä, jonka kanssa puuhaamme kaikenlaisia asioita. Samalla Hän valvoo, etten tee mitään typerää ja antaa minulle voimia ja taitoa saada asiat hoidettua. Kyllä tuntuu paljon paremmalta, sieluni riemuitsee ja ruumiinikin on turvassa.