Sivut

20 helmikuuta 2022

Oi ääretön armo

Epätaloudellista maanviljelystoimintaa oli tämän päivän saarnan aiheena. Jeesus kertoo siitä Luuk. 8:4–15. Meidän ihmisten pitää monin tavoin mitoittaa omaa toimitaamme resurssiemme mukaan, on suunniteltava, pidettävä palavereja, budjetoitava ja hankittava oikeat välineet sekä pätevä henkilökunta hoitamaan hommaa ja sittenkään ei olla aivan varmoja siitä onko lopputulos toivottu.

Meidän Taivaallinen Isämme sen sijaan tuhlailee kursailematta, häneltä ei lopu sen enempää aika, materiaali kuin aineettomatkaan asiat, hän voi kaikkea luoda lisää määrättömästi.

Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin. Jes. 55:10–11 

 



 

17 helmikuuta 2022

Erkki Leminen: Tuli elämään hapuillen

Erkki Leminen, saarnamies ja runoilija. Ensikontaktini häneen tuli vasta syksyllä kun löysin Kansan Raamattuseuran sivuilta sävellyskilpailun perustuen hänen runoihinsa. Hienoja olivat runot, teinpä muutaman kappaleen ja varmaan teen joitain lisääkin, kun sen aika on. Enempää en osaa miehestä kertoa kuin, että hän on ollut ahkera saarnamies ja monet ovat päässeet häntä kuulemaan ja teoksistaan vahvistumaan.

Kiitos Jumalalle hänestä ja hänen kaltaisistaan, jotka omistautuvat evankeliumin julistamiselle. Heitä tarvitaan yhä ja enenevässä määrin lisää. Suokoon Jumala meille tänne Suomeen ja Eurooppaan rohkeita miehiä ja naisia.

 


 

 


 

10 helmikuuta 2022

Me Jeesuksen luona

Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies. (2. Tim. 2:3)

Lieneekö kirjeen vastaaottaja ollut kovasti sotia kokenut henkilö. Tuohon aikaan tavallisen miehen varustuksiin kuului uloslähtiessään varmasti jotain ”kättäpitempää”. Itse rauhanaikaa eläneenä ja vain vajaan vuoden armeijaa käyneenä ei juurikaan ole kosketuspintaa siihen miten joutuu olemaan koko ajan valveilla ja varuillaan, valmiina taisteluun virittäytyneenä voittamaan tai antamaan henkensä kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Hyvä niin ja kiitos Taivaan Isälle siitä. Tässä Paavali kuitenkaa ei Timoteusta kehoita tarttumaan aseeseen vaan ennen kaikkea asennoitumaan työhönsä niin, ettei murehdi turhanpäiväisiä asioita tai tekemisensä merkitystä, siksi hän lisäksi mainitsee myös urheilijan ja maanviljelijän. Kirjeessä kerrotaan miten tätä Kristuksen taistelua käydään: 

Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä. Mutta vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja. (2. Tim. 2:22-23)


 

 

03 helmikuuta 2022

Oi kiitos olkoon Jeesuksen

Vapaa tahto vs. oma tahto

Paljon on ollut puhetta yksilön vapaudesta päättää omista asioistaan. En itsekään halua, että minut pakotetaan monessakaan asiassa toisen tahdon alle, vaan toivon, että minulle annetaan vapaus valita.

Tämä ihmiselle tarkoitettu vapaus ei ole vain nykyaikaan kuuluva uusi ajatus.

Jeesus sanoi: ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen.” (Luuk.4:18) ja Paavali julistaa: ”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal.5:1)

Mikä tämä vapaus oikein on? Luther kirjoitti siitä Isä meidän - rukouksen selityksessä (L:n Valitut teokset s. 490) näin:

”Sanotaan: ”No mutta, onhan Jumala toki antanut meille vapaan tahdon.” Vastaus: Niin, tosiaankin hän on antanut sinulle vapaan tahdon. Miksi sitten tahdot tehdä siitä oman tahtosi etkä anna sen pysyä vapaana? Jos teet sillä, mitä tahdot, niin eihän se ole vapaa, vaan sinun omasi. Mutta Jumala ei ole antanut sinulle eikä kenellekään omaa tahtoa. Sillä oma tahto on kotoisin perkeleestä ja Aadamista; he ovat ottaneet omakseen Jumalalta saadun vapaan tahdon (ja muuttaneet sen omaksi tahdokseen). Vapaa tahto ei tahdo omaansa vaan katsoo yksin Jumalan tahtoa, joten se pysyykin vapaana olematta kenenkään varassa tai nojassa.”

Minä huomaan jatkuvasti, että tuo itsekeskeinen ”oma tahto” pyrkii kokoajan esille ihan pienimmissäkin asioissa, enkä pysty omin voimin taistelemaan sitä vastaan. Onneksi sitä ei ole jätettykään minun voitettavakseni, vaan Kristus on sen kukistanut. Vaikka tässä ajassa jota elän, en siitä pääse eroon, niin Hän opettaa meitä pyytämään päivittäisessä rukouksessa, että kaikessa tapahtuisi Taivaallisen Isän tahto, se ainoa vapaa tahto.


 

 



30 tammikuuta 2022

Lunnain osti

Moni on tehnyt tuttavuutta luopumisen kanssa, yksi yhdestä toinen toisesta syystä. Pietari oli kuullut Jeesuksen keskustelun erään rikkaan miehen kanssa, jolloin Jeesus oli todennut, että rikkaan on vaikea päästä taivaaseen. Niinpä hän kysyi, että mitenkäs on heidän laitansa, jotka ovat jättäneet edellisen elämän taakseen ja lähteneet seuraamaan Jeesusta. Jeesus siihen vastasi:

Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän. Matt. 19:29

Tämä Herramme lupaus on varmasti lohduttanut monia evankeliumin työhön ryhtyneitä, kuin myös vainojen kohteeksi joutuneita, jotka ovat joutuneet pakenemaan ja luopumaan kaikesta.

Mutta mitä mahtaa Jeesus kertoa näillä sanoillaan minulle?

Nuo asiat, jotka hän mainitsee ovat Jumalan minulle antamia, joten ei niissä sinänsä pitäisi olla mitään väärää tai pahaa, joista sen tähden pitäisi luopua. Noilla asioilla on kyllä myös yhteistä se, että ne tuovat jonkilaista perusturvallisuuden tunnetta (ehkä väärääkin), mutta myös huolta niiden menetyksestä ja ne vaativat myös aika ja vaivaa, että niiden ”arvo” säilyisi ja jopa enentyisi. Väkisinkin ne siis vaativat ajallista huomiotani.

Luulenpa, että Jeesus tällä haluaa muistuttaa, että kun pysyn Hänen seurassaan ja katseeni on kohdistunut hänen ristintyöhönsä, niin hän kyllä pitää minusta huolen kuten taivaan linnuista, kedon kukista ja eksyneistä lampaistaan. Joten jos joudun tilanteeseen, että joudun jostain luopumaan, jotta hänen nimensä kirkastettaisiin, ei minun tarvitse olla huolissani menetyksestäni. Saattaa käydä niinkin, etten edes huomaa menettäneenikään mitään, koska hänen seurassaan saan monin verroin enemmän.

 



 

26 tammikuuta 2022

Pois maailma jää

Minua on aina hieman kummastuttanut sellainen väite, että uskonto olisi tieteen vastustaja ja että tiede jollain tavalla olisi uskonnon korvaaja. Saattaa olla, että tämä nykyaikainen mustavalkoinen ajattelutapa, jota ainakin tuolta mediasta saa lukea, lietsoo ääriajattelijoissa kiihkeitä tuntemuksia ja tarmoa puolustella omaa pesäänsä. Näin kirjoitus- ja lukutaitoisena sekä tiedonhaluisena nykyaikaisen ihmisenä en haluaisi leimautua kummankaan leirin puolustajaksi tai vastustajaksi. Sen tiedän, että tieteentekijöiden paras työkalu on itsekriittisyys ja sen tiedostaminen, ettei lopullista vastausta ole vielä löytynyt, vaan aina päästään asioissa syvemmälle tai pidemmälle alalla kuin alalla. Uskonnossa, ja nyt tarkoitan tätä luterilaista kristillisyyttä, on vahvasti ilmaistu meidän pyhässä Raamatussamme, että tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. (1.Kor.13:9)

Siis kaikki meidän pyrkimyksemme ja harjoituksemme elää kunnollista uskovaisen elämää on vajavaista.

Minusta on sangen vaikeaa muodostaa minkäänlaisia lauseita siitä mitä usko minulle merkitsee saati, että rupeaisin tarkoin määrittelemään toisille miten sitä uskoa pitäisi elää. Siksi lainaankin mielelläni Raamattua, koska siellä on monet asiat sanoitettu jopa helppotajuisesti.


 

 

23 tammikuuta 2022

Valvo rukoile

Tuli hyvin outo olo, kun kuuntelin tämän päivän ev.lut kirkon radiojumalanpalvelusta. Saarnavuorossa ollut pappi julisti, että usko ei synny kuulemisesta ja jatkoi, että se syntyy rukouksesta, jonkinlaisesta yhteydestä rukoilijan ja rukouksen kohteen välille. Olisi pitänyt nauhottaa ja kelata sitten taaksepäin kuunnellakseni sanoiko hän todella niin, vai kuulinko väärin. En löydä sille perusteita Raamatusta. Ehkä se liittyy ko. seurakunnan hiljaisuuden joogaan ja sen opetuksiin.

Paavali ilmaiseen asian kyllä hyvin selkeästi:

Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17)

Jokaisessa uskonnossa on rukouksella merkitystä, mutta tärkeintä ei ole rukous itse, vaan kenen puoleen käännymme, eli kenelle rukouksemme esitämme, ja miten.

On raskasta olla Kristukseen uskovana työssä tai seurakuntalaisena sellaisessa yhteisössä, jossa paimenviran haltijat eivät pitäydy Jumalan sanassa.

Pitää kuitenkin jatkaa Jumalanpalvelusten kuuntelemista, mutta muistaa myös:

Mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on. (1.Tess.5:21)


 

 

20 tammikuuta 2022

Kuin muinoin Faarao

Lähimmäisenrakkaus, kristityn salainen ase?

Siitä on varmaan tehty jos jonkinlaisia tulkintoja, mutta sekaan mahtuu varmaan yksi lisää. Sitä on käytetty usein sellaisissa asianyhteyksissä, joissa odotetaan tai pikemminkin velvoitetaan kristittyjen erityisesti olevan esimerkillisiä toisen ihmisen huomioon ottamisessa ja pyyteettömässä auttamisessa. Viimeiseen 20 -30 vuoteen sitä ei juuri ole käytetty, kunnes nyt yllättäen sellaista pitäis ruveta käyttämään, kun muuten ei saada yhteiskuntaa järjestykseen.

Suomen kielisestä Raamatusta tuota sanaa ei löydy, mutta lähimmäisen rakastaminen mainitaan mm. silloin kun eräs lainoppinut kiusasi Jeesusta kysyessään mitä hänen pitäisi tehdä päästäkseen taivaaseen. Jeesus teki tapansa mukaan vastakysymyksen ja tiedusteli ”viisaammaaltaan” mitä kirjoitukset sanovat. Ja vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä:

"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". (Luuk.10:27)

Me tunnemme tuon kohdan Rakkauden kaksoiskäskynä.

Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" (Gal.5:14)

Olenko menettänyt taivaspaikan kun en millään kykene tähän? Jeesus osoitti meille laventamalla ja supistamalla, ei kumoamalla, näitä käskyjä ja lakeja, niin ettei kenelläkään ole muuta mahdollisuutta niiden edessä kuin todeta, että en kykene (enkä taida edes haluta) toteuttaa yhtäkään käskyä, saati kaikkia yhdessä kuten tässä kaksoiskäskyssä.

Taivaspaikka saavutetaan vain uskomalla Jeesuksen sovitustyö. Hän on täyttänyt lain.

Me ihmiset pystymme kyllä käyttämään järkeämme ja taitojamme ja varallisuutta, jonka olemme yksi Jumalalta saaneet, toinen toisen huomioimiseen ja auttamiseen. Mutta, jotta siitä tulisi muutakin kuin villasukka tai kolehtihaavi täyteen, niin me tarvitsemme rakkautta. Ja koska Jumala on Rakkaus ja tie Jumalan tykö käy Jeesuksen kautta tarvitsemme Pyhää Henkeä työkaveriksemme. Silloin työmme kantaa hedelmää ja sitä voidaan arvioida sanalla ”lähimmäisenrakkaus”.

 



 

15 tammikuuta 2022

On kaikki valmista

Vaikka ihminen on neuvokas löytämään helpomiakin tapoja toimia ja saavuttaa päämääränsä, niin työn tai työtä vailla olemisen raskauten hän ei ole oikein onnistunut löytämään hyvää ratkaisua. Josko toisissa tehtävissä on kyetty vähentämään fyysistä rasitusta ja toisissa taasen henkistä kuormittavuutta, niin jostain syystä tilalle on tullut jokin muu vaiva, joka saattaa viedä ihmisen jopa hankalempaan tilanteeseen. Vieläkään ei voida ymmärtää sitä oikein hyvin, että työ joka ei ole ns. ruumiillista työtä, voi ihminen hankkia itselleen hyvinkin kivuliaita vaivoja. Tai työ, joka on vapaata muiden määräyksistä, itsenäistä voi yksinäisyytensä takia olla henkisesti hyvin uuvuttavaa. Onhan meillä täällä Suomessa aika hyvä työterveyshuolto, mutta jokainen tietää, ettei sitä loputtomasti voi sairaslomaakaan hakea. Puhumattakaan niistä sadoista tuhansista vai puhuisimmeko ennemminkin miljoonista, jotka joutuvat elämään kokoajan työttömyyden, sen uhan tai pätkätöiden viidakossa. Heillä ei ole edes vertaistukea, kun kaikki on syyllistetty niin yhteiskunnan kuin sosiallisen median toimista; että oma vika, kun et tehnyt niin tai näin.

Siksi on mielettömän ihanaa kuulla Jeesuksen, Jumalan Pojan sanat: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.” (Matt.11:28) Onko tässä maailmassa ketään, joka voisi luvata jotain vielä parempaa?


 

 

08 tammikuuta 2022

Niin ennen kuin

Luin vastikään Lutherin 95 teesiä. Tuolloin vielä vaatimaton munkki, joka oli tuskaillut oman uskonsa ja ympäröivän kirkon vääriä perusteita oli tuon ajan tavan mukaan laittanut väitöksensä naulaten kirkon oveen. Ei tiennyt tuolloin Martti mitä siitä seurasi; julkisuus, joutuminen lööppien riepoiteltavaksi ja omasta kirkosta erottaminen.

Kuulin jossain luennolla, että kirkolla on historiansa aikan ollut n. 500 vuoden välein suuria mullistuksia. Onko nyt sen aika?

Kävinpä netissä lukaisemassa kuinka me ev.lut. kirkkoon kuuluvat olemme muka vähemmistö täällä Helsingissä. Sekin oli taas otsikko, jolla vääristellään totuutta. Emme ole kirkkona vähemmistö, olemme edelleen isoin kirkkokunta. Eikä kristittyjen määrä ole vähentynyt. Kaikki eivät enää vain kuulu tähän samaan porukkaan, mutta saattavat olla hyvinkin hartaita uskossaan, jonka lahjaksi ovat saaneet.

 



 

 

31 joulukuuta 2021

Siunaa Herra armias, uusi vuosi 2022

Taas on vanha vuosi vaihtumassa uudeksi. Hyviin tapoihin kuuluu toivottaa hyvää uutta vuotta, tämä kuluneen vuoden jälkeen sitä toivoo todella moni ja erityisesti omalle ja läheisten kohdalle, ehkäpä sympatiaa riittää vielä hieman kauemmaksikin. Samaa toivotusta sitä tuli esitettyä viime vuoden ja lukemattomien edellistenkin vuosien vaihteessa.

Tuleeko sitä koskaan todella ajateltua mitä se hyvä on, jota toiselle toivotta; terveyttä, menestystä tekemisissään, rauhaa ja kaikenlaista hyvinvointia, luultavasti. Entä mistä sitä sitten olisi saatavana? Onko minulla kenties jotain jolla voisin kohentaa tai edes jeesata häntä, jolle toivotukseni esitän? Minun vajavainen ymmärrykseni ja tietoni perustuu vain siihen mitä olen lukenut:

Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin. (Mark.10:18)

Toivon siis, että Hyvä Jumala on sinun kanssasi ja hän jakaa hyvyyttänsä jokapäiväisen tarpeesi määrän mukaisesti.

Siunaa, Herra armias meitä sinun rauhallas! Isä, Poika, Henki Pyhä, sulle kiitos soikoon yhä!

 


 

23 joulukuuta 2021

Tule luokse Jeesuksesi

Olipa kerran kauppias, joka laittoi lehteen ilmoituksen:

”Tuo meille loppuunkäytetyt lenkkarisi, niin saat vaihdossa upouuden menopelin!”

Aika houkutteleva ilmoitus, eiköhän tulisi mentyä katsomaan mitä saisi omilla tossuilla vaihdossa. Ilmasia ämpäreitäkin jonotetaan tuon tuosta jos jonkin kaupan edessä.

Entä tämä?

”Tuo epäonnistumisesi ja syntisi minulle, niin minä annan sinulle anteeksiantamuksen, autuuden ja iankaikkisen elämän.”

Jeesus tuli tekemään meille tarjouksen. Emme taida oikein käsittää tätä vaihtokauppaa. Onneksi hän lahjoittaa myös uskon, jonka avulla voimme sen vastaanottaa.



 

19 joulukuuta 2021

Joululaulut 2021

Joulutervehdys blogin lukijoille

Kiitos kuluneesta mielenkiintoisesta vuodesta kanssanne arvoisat bloginin lukijat. Jatketaan tätä yhteistä taivalta kohti taivaan kotia tänään, huomenna ja ensi vuonna 2022 ja niin kauan kuin Herra meille elinpäiviä antaa.

Suokoon Herra sinulle Siunaustaan. Ota ilolla vastaan Vapahtaja, jonka syntymää saamme jälleen tänäkin vuonna juhlia. Jatketaan yhdessä Evankeliumin julistamista, kukin omalla tavallaan ja saamillaan taidoilla ja lahjoillaan.